Kotisivujen takaa esittäytyy kaksi tielle toistensa eksynyttä koiraharrastajaa jotka joitain vuosia sitten löivät hynttyyt yhteen ja alkoivat opettamaan toisilleen koiramaailman uusia ulottuvuuksia. Johannalla rakkaus karjalankarhukoiriin oli jo vahva, mutta niiden kanssa harrastaminen vasta alkutaipaleella kun Kristian selkiytti käytännössä miten niitä toimivia koiria oikein lähdetään rakentamaan. Rekikoiraharrastus sai jäädä osaltani historiaan. Kristian puolestaan sai tuta osansa hameväen näyttelyharrastuksesta kun kuskiksi joutui milloin Helsinkiin, milloin Gällivaaraan...

Kahdella intohimoisella koiraharrastajalla on myös haasteensa sillä omista periaatteistaan on toisinaan vaikea joustaa. Kuitenkin vannoutuneena jämtimiehenä Kristian itse toi kotiimme ensimmäisen karjalankarhukoiran- Napen. Parin kuukauden päästä talouteen muutti syntymäpäivälahjani ja ensimmäinen porokoirani Lapponian Sky Aurora Armas. Sitten korjailtiin tilannetta vähän "tasapainoon" ja kaksi kuukautta myöhemmin ensimmäinen yhteinen jämtinarttumme Hirvikärpäsen Dimandi asteli taloon. Vielä hetkeä myöhemmin Kristian sai astutuspentuna Ruotsista jpn Näsjämtens Chilin joka muutti sittemmin ystävien luokse Miehikkälään. Vuosi 2017 oli melkoinen mullistus koirarintamalla. Kesästä ei paljon muistikuvia ole, sen verran kiirettä piti kolmen pennun kanssa. Onneksi jotain kuvia kuitenkin!

Keitä me olemme

Kristian

Olen Kristian Purosaari, 1989 syntynyt vimpeliläinen kasvatti. Koulutukseltani olen logistiikka ja kuljetuspuolen ammattilainen, sekä niissä hommissa työskentelen edelleen. Minulla on 10-vuotias Luca poika, jonka kanssa joka toinen viikonloppu kuluu sukkelasti.
Metsästyksen saloihin pääsin tutustumaan 14- vuotiaana sukulaismiehen matkassa. Vapaa-aika kului hirvenpyynnissä ja pienpetojahdissa. Sen verran homma vei mennessään että papan aseet perittyäni hankin ensimmäisen harmaa norjanhirvikoiran Uffen Jokisilta, Häijäältä. Uffe oli kaikkea mitä koiralta saatoin toivoa. Varmatoiminen ja sitkeä työmyyrä, todella riistaviettinen. Koetoiminta ei ollut tuolloin vielä kuvioissa. Hirviä Uffen kontolle saatiin ripakopallinen ja vanhaherra poistui keskuudestamme luonnollisesti 11-vuotiaana. Uffen saappaita tuli täyttämään hnhn Neela Hämeenlinnasta ja rinnalle hnhu Rambo jonka ostin paikallisesta virolaismieheltä. Hyviä metsästyskoiria olivat nekin kontollaan. Neela vietti isäni luona ansaitut eläkepäivänsä hirvikoiran virastaan loppuun saakka ja Rambon myin Ruotsiin silloisen elämäntilanteen vuoksi. Rambon kanssa ehdittiin hakemaan kokeista yksi HIRV1-tulos.

Koitti uusi aikakausi ja ajattelin kokeilla tietä jämtlanninpystykorvan matkassa. Vuonna 2014 ostin Hirvikärpäsen Cindyn Kankaan Antilta Härmästä. Tuo narttu toi mukanaan aktiivisen hirvikoeharrastuksen ja oli ensimmäinen käyttövaliokoirani. Cindy vei mukanaan myös ensimmäisille karhunpyyntireissuille. Se oli laajahakuinen ja sitkeä, sekä kävi karhulle todella kuumana. Ehdin teetättää Cindyllä yhden pentueen Suomessa jonka jälkeen myin koiran Ruotsiin Näsjämtens kenneliin, jossa se on toiminut jalostusnarttuna ja tehnyt sittemmin kolme pentuetta.

Loppu onkin historiaa. Johannan tapaamisen myötä rotukirjo on saanut hieman väriä, mutta Cindyn myötä jämpti on ja pysyy. Kasvattajan peruskurssin kävin tenttimässä 2019. Hirvikärpäsen Dimandi on tehnyt meille kolme pentuetta, katsotaan saadaanko jälkikasvusta jatkajia kasvatustoiminnalle. Suurristametsästyksen rinnalla oma innostus myös muihin lajeihin elää vahvana.

Johanna

Olen Johanna Lahtinen, vuonna 1994 syntynyt ja Oulaisissa lapsuuteni elänyt, peruskouluni ja lukion käynyt. Sittemmin opiskelin hetken aikaa parturi-kampaajaksi kunnes sain työtarjouksen Halsualta vasikkakasvattamosta. Sivussa opiskelin itselleni ammatin Perhon maaseutuopistossa. Puhalsi kuitenkin uudet tuulet ja siirryin Iisalmeen suorittamaan trimmaajan ammattitutkintoa, josta valmistuin 2020 joulukuussa. 
Perheessäni koiranhankintaa vaikeuttivat äidin ja pikkuveljen astmat ja allergiat. Kovan todistelun ja kinuamisen jälkeen ensimmäiset koirani, Ginin ja Wiiman (Black Happies Victoria & Veronica) sain 14- vuotiaana. Näyttelyitä kierreltiin ja joskus pärjättiinkin. Rekikoiraharrastus vei mennessään. Sittemmin hankimme siskoni kanssa Liettuasta jalostusurokseksi Derbin (Dubfire Velnio Malunas), joka pääsi luontevaksi jatkeeksi valjakkoon. Kasvattajakurssin tentin vuonna 2010. Kennelnimi Wild Whisper's myönnettiin vuonna 2013 hieman sen jälkeen kun ensimmäinen- ja toistaiseksi ainoaksi jäänyt siperianhuskypentueeni syntyi. Tuosta pentueesta kotiin jäi sattuneesta syystä Sandi (Wild Whisper's Sandelie), sillä kellekkään tuota kasvussa jälkeen jäänyttä koiraa ei voinut mennä myymään. Siihen saakka kaikki koiraharrastaminen oli ollut kovin tavoitteellista, mutta Sandi opetti rakastamaan tavallista koiranelämää ilman tuloskeskeisyyttä ja kilpailua. Elämäni koira.

Elettiin ehkä vuotta 2014 kun Adalmiina värväsi minut esittämään ystävänsä Riikan lapinporokoiraurosta Oskua (Tinttaraisen Osui ja Upposi). Tähän asti lapinporokoira oli ollut itselle sellalinen hajuton-mauton-näkymätön rotu. Osku kaverikoirana teki heti lähtemättömän vaikutuksen. Hieman myöhemmin sain soiton Riikalta tulla avuksi Lappalaiskoirien erikoisnäyttelyyn. Kävin kehässä vähän kuin vahingossa Oskun veljen, Vantin (Tinttaraisen Ollivander) kanssa. Kuinka ollakkaan Vantti vei erkkarin potin itselleen aina BIS2-sijoitukseen saakka. Näin syttyi myös uusi ihmissuhde Mariin ja sittemmin ollaan tehty monta hienoa reissua ympäri Suomen ja joskus rajan takanakin Vantin, sekä monen muun hienon porokoirayksilön kanssa.  

Kun sekaantuu porokoiraharrastajiin, saattaa kohta löytää sellaisen itseltäänkin. Kotona haaveilin satunnaisesti porokoiran hankinnasta ja myös Kristian oli päässyt sivussa tutustumaan näihin veikeisiin koirayksilöihin sekä ihaniin ystäviini, ensimmäisen kerran Tornion erkkarissa 2016 jossa Riikka paljasteli tulevia pentuesuunnitelmia jotka jäivät mieleeni muhimaan. Keväällä 2017 erkkariviikonloppuna oven takana odotteli Riikka ja Jussi mukanaan 4kk:n ikäinen Päre poika (Lapponian Sky Aurora Armas). Juuri se pentu jota olin facebooksivuilta Kristianille osoitellut että voi kunpa jos saisin Oskun lapsenlapsen itselleni...Taas luontevasti piti tehdä tuttavuutta Päreen kasvattajaan, Marjoon josta on sittemmin tullut läheinen ystävä ja takana on monenmonta hienoa yhteistä retkeä. 

Sen verran Päre muutti suunnitelmia että suunniteltu Vantin jälkeläinen ei mahtuisi meidän laumaan johon kolme pentua saapui yhden kevään aikana. Jotenkin plussalaskut ynnäsivät tuloksen Assiin, tuohon armaaseen collieystävääni. Syksyllä 2017 hyppäsin Marin kyytiin kesken karhunpyynnin ja matkasimme yhdessä Marin ja Assin kanssa Saajomannuun valitsemaan Inkeriä, Poikkikorvan Vimpainta. Kiitoksia Minna Mäntyranta-Mustoselle tästä erittäin toimeliaasta toverista, joka ei ole päästänyt meitä eikä varsinkaan Assia helpolla.

2017 oli monella tavalla käänteentekevä vuosi koirarintamalla. Napen, Mandin ja Chilin astuttua taloon. Syksyt saivat ihan uuden merkityksen kun metsästys astui omaankin arkeen, vaikka omia saaliskertomuksia ei ole kummemmin kertynyt kuin pienriistasta. Myös hirvikokeet tulivat osaksi elämää enemmän tuomarin, kuin koiranohjaajan osassa. Pyynninaloituksen olemme käyneet karhujahdissa vaihdellen Kuhmossa, Lieksassa, Suomussalmella ja Kuusamossa. Napelle saatiin riittävä ykköstulos FI- rekisteriin, sekä ensimmäiset hirvikaadot. Mandi keräsi ykköset vain 9kk:n iässä. 

Ensimmäiset yhteiset pentueemme syntyivät keväällä 2019. Koiramäärä taloudessamme on vaihdellut vuosien saatossa 4-9 koiraan, on ollut monenlaista tassuttelijaa, pentua ja hoitokoiraa, väliaikaiskotia jne.

Jäämme odottelemaan tulevia vuosia, miten kasvatustyö alkaa tuottamaan hedelmää. Tällä matkalla on mukaan tarttunut kourallinen uusia ystäviä ja arvostus omia koiria, sekä metsästystä kohtaan kasvaa päivä päivältä. Parasta on nähdä nuorten koirien kehitystä, kasvatinomistajien iloa, sekä vaihtaa ajatuksia kasvattajakollegojen kanssa, ottaa oppia kokeneemmilta. Koirankasvatus kaikkine koukeroineen on loputonta oppimista, jossa ollaan vielä keltanokka asteella.