Pentuja?

6.2.2026 Oosa käytettiin ultrassa ja kyllähän siellä useampi mukula erottui. Pentujen odotetaan syntyvän viikon 11 loppupuolella.

10.1.2026 FI KVA & FI MVA KARH1 Pystytuulen Mimosa on astutettu FI KVA KARH1 Pystytuulen Penillä,
Linkki sukutauluun tästä.

Peni on varmatoiminen, ilmavainuinen ja nopeahakuinen ensimmäisen lenkin löytäjä, jolla voi saada yhteydenottojakin metsässä. Luonteeltaan avoin ja ystävällinen. Ulkomuodoltaan EH-ERI:n koira. Yhdistelmässä on haettu karhunhaukkutaipumusten lisäksi Oosan puutteita täydentävä uros, jossa myös linjauksella on haettu terveyttä vanhemmista periyttäjänartuista. Sukusiitos on maltillinen 5,08%, 8-polveen.

Oosa on ylisitkeä jästipää, jota ei oteta metsästä pois ilman apuvoimia. Ykköset se on haukkunut kaikki täydellä erällä. Viimesyksynä oli tuureja puolellaan kun päästiin lohkonvalintoihin ja SHHJ:n juniorimestaruuskilpailuihin saakka! Haussa se käyttää sekä ilmaa, että jälkeä, jolloin tehokkuus toisinaan kärsii, mutta elukka ei jää hevillä löytymättä. Ulkopuolisia häiriöitä ei ole sille olemassa sen työskennellessä hirvelle, jossa se on myös aktiivinen ja tiheähaukkuinen. Erikoisominaisuutena voisi mainita, että työt paranee mitä kylmemmät kelit ja enemmän lunta. Suurin puute on turha kuumuminen riistalla. Karhua se on haukkunut yksin ja yhdessä kaverin kanssa. Myös karhua haukkuu läheltä ja innokkaasti. Pisin työskentely 9h. Oosan lisäksi, sen kolmella sisaruksella on KARH1-tulos ja pentuearvo on 6/10. Yksi siskoista haukkuu pelkästään karhua. Kotona Oosa on ollut hyvin helppo pidettävä myös sisällä kuin isossa narttulaumassakin. Hyvin laiska ja hyvin siisti tyttö.

Sinustako sijoituskoiran omistaja?

Meillä on kroonisesti etsinnässä sijoituskoteja. Sijoitussopimuksissa sovelletaan Kennelliiton sijoitussopimuspohjaa yhteisiin tarpeisiimme ja leasingnarttujen kohdalla sovitaan korvauksesta tilanteen mukaan. Sopivien sijoituskotien löydyttyä pentu voi tulla nopeallakin aikataululla. Jos koet olevasi yhteistyökykyinen ja joustava koiranomistaja, jolla on koiraharrastuksessa myös tavoitteita, tai suunnittelet oman kennelin perustamista, ole yhteydessä Johannaan o44 9738 203.


Kasvatusperiaatteista lisää linkin takaa.

Mitä odotamme pennunostajalta?

Olemme kiinnostuneita kasvattien kuulumisista. On sinusta kiinni kuinka aktiivinen yhteydenpitäjä ja koiranomistaja haluat olla. Tarjoamme mahdollisuuden pitää yhteyttä myös sisarusten omistajien kanssa. Meille kasvattajina on tietysti tärkeää kaikki data mitä kasvateille on hankittu. Näyttelyissä ja kokeissa pyritään avustamaan ja porokoirille järjestämme satunnaisesti lammas- ja/tai poropaimennusleirejä. Ennenkaikkea toivoisimme kaikilta pennunostajilta aktiivisuutta ja kiinnostusta oman koiran virallisista terveystutkimuksista. Se on kuvien laajuudesta riippuen 150€:sta ylöspäin, mutta pieni raha koko koiran elämänkaaresta ja tietysti hyödyllistä tietoa koko rodulle. 

Ykkösasiamme on, että koira pääsee perheenjäseneksi ja kohtelu on sen mukaista. Uutena koiranomistajana sinun tulee ymmärtää, mitkä ovat koiraeläimen perustarpeet ja lajityypillinen käyttäytyminen; sosiaalistaminen, liikunta ja ruokinta. Entä kuinka tärkeää sinulle on rodun alkuperäinen käyttötarkoitus? Aiheeseen kannattaa perehtyä, sillä se auttaa ymmärtämään koirasi käyttäytymistä pennusta aikuiseksi. Meiltä hirvikoiran pennut lähtevät vain ja ainoastaan koteihin jossa metsästetään ja ollaan kiinnostuneita koetoiminnasta. Lopuksi tärkein koiranomistajan päätös on päästää irti kun aika on, kaverin kipua pitkittämättä. Koiran elämänkaari voi kestää jopa yli 15-vuotta, oletko valmis sitoutumaan?