Uutiset

Kristian on tehnyt tasaisen hyvää työtä Minnin (WW's C On Pätkis) kanssa. Onnea ja tuuriakin tarvitaan, mutta Minni on kolmessa kuukaudessa tehnyt valtavat harppausaskeleet, ilman yhtäkään hirvikaatoa ja siitä palkinnoksi vahvistusta vaille *FI KVA HIRV valionarvo. Ykköset tulivat kasaan neljällä koekäynnillä pistein 92.00p, 77,50p, 74.00p, 77.00p....

Vain 2kk:tta sitten meidän Minni iloitteli hirvillä ensimmäisen kerran, omasta löydöstä. Sen jälkeen työskentelyitä on riittänyt vaihtelevalla menestyksellä ja kaato jäi pystyyn yrityksistä huolimatta. Pari viikkoa sitten meno alkoi näyttämään neidin osalta siltä kuin kuuluukin ja koekalenteri avattiin. Perjantaina Minni haukkui ensimmäisen...

Jahdit ovat suurimmaksi osaksi saatu päätökseen. Kasvateille kaatui iso nippu hirviä joten uskoisin niin omistajien kuin hirviporukoidenkin olevan tyytyväisiä, koirista puhumattakaan.

Perinteinen Nurmes/Lieksa kesäloma saatu päätökseen. Kolmen viikon aikana saimme porukalla aikaiseksi yhden kaadon Lieksan pohjoispuolelta, 176,5kg tumma uroskarhu kaatui Karhunkaatajan Cleopatran erinomaiseen työskentelyyn. Omille koirille saatiin ahmavaellusta ja majavahaukkua, sekä tieten lintu- ja hirvityöskentelyitä.

Lieksa rn 2021

20.07.2021

Kkk kasvattimme Wild Whisper's Karelian Domentei "Branca" kävi ensimmäisessä näyttelyssään viimelauantaina häviten PU-luokassa ainoastaan valioluokan urokselle. Näin ollen Branca sai ottaa vastaan myös ensimmäisen sertifikaattinsa. Tuomarina toimi Sari Holopainen.

Kävimmä nuorisojaoston kanssa Kälviällä. Tulokset olivat oikein mairittelevia! Piitukin oli mukana vaan jäi tällä kertaa kuvaamatta kun eläinlääkäriasemalta katkesi sähköt myrskyn takia...

28.4.2021 keskiviikkona syntyivät Inkerin ja Päreen yhdeksän elävää ja yksi kuollut pentu. Henkiin jäivät viisi urosta ja neljä narttua. Pennut ovat alkaneet kasvamaan hyvin vaikka sisarusten kesken koot vaihtelevatkin jonkin verran. Kaikki on jo ristitty ja pentupakettien tilaus saatettu alkuun.